Minun ja heppojeni tarinaa

Hesen ja minun tarina

Hesen kanssa Timolan tallilla jouluna 2006

Hesekkiin tutustuin syksyllä 2006, sen silloinen omistaja Minna etsiskeli vuokraajaa joka kävisi muutaman kerran viikossa liikuttamassa ruunaa. Heppa asusteli samalla kylällä kuin minä silloin ja talli oli parin kilometrin päässä joten näinpä meidän yhteinen tarinamme sai alkunsa.
Hese näytti ja tuntui alkuun julmetun suurelle, se kun on massiivinen ja korkea. Reipas ja iloinen hömpyttelijä se oli jo silloin, sillä tallilla oli ihan kenttäkin missä ratsuttelin iltaisin tuntien jälkeen tai maastoilin.
Sitten Hese muutti tallia sellaiseen paikkaan missä oli vain se ja sen "tyttöystävä" Samppa. Kiva vanha maalaismiljöö ja kivat maastot, itse vain läksin sitten Pieksämäelle töihin ja tein töitä kolmessa vuorossa niin ajanpuutteen takia Hesen kanssa harrastelu jäi sitten vähän vähemmälle.
Kesällä 2007 kuitenkin ex-omistaja kyseli haluaisinko ottaa Hesen ylläpitoa vasten meille hänen elämänmuutosten vuoksi ja näinhän siinä sitten kävi, Hese tuli suureksi osaksi elämääni 31.7.2007.
Alkuun ruuna asusteli vieraassa tallissa parisen kuukautta kunnes saatiin oma talli kotipaikalleni valmiiksi. Siihen aikaan meillä ei ollut vielä muita hevosia joten Hempan seuraksi haettiin sitten Taavi-vuohi.

Loppujen lopuksi Hesestä tehtiin kaupat 17.3.2009 ja maailman ihanin lurppahuuli oli vihdoin minun ikioma!
Muistan ikuisesti kivassa talvisen keväisessä säässä tekemämme lenkin jonka ajattelin olevan viimeinen mitä yhdessä enää tehdään, ettei meidän hinta-arviot kohtaa ja Hese lähtee muualle. Tultiin peltoa pitkin hangessa kotiin kun Hemppa pysähtyi monta kertaa ja katsoi minua, otti varpaista kiinni ja oli jotenkin niin sen oloinen että ymmärtäisi minun pahan mielen ja ikävän.
Mutta niin vain onni oli myötä ja ruuna sai jäädä :)

Paljon on opittu yhdessä vuosien varrella, kerran alkuaikoina Hesellä oli ähky (ylläripylläri lauantai-ilta ja ell Pieksämäestä päivystämässä.. Halpa 20 minuuttinen! :D) mutta muuten herra on ollut onneksi terve.

Hese ja minä - Sessi ja Pauliina //kesä 2009

Yhdet kärrit on laitettu "lunastukseen" ekalla ajoreissulla, toisen kerran herra nappasi ohjat käsistä (talvi, näpit jäässä ja koiraa yritin koppiksen kyytiin..), sielläpä ne ohjat oli jaloissa ja sitten mentiinkin täyttä laukkaa.. en muuta enää keksinyt kuin että pakko päästä pois, onneksi herra ei mennyt heikoille jäille eikä autoa tullut vastaan. Kävi naapurimökillä kiekan ja sain sen sieltä kiinni, sen jälkeen olen kyllä pitänyt visusti huolta että oikeasti pidän niistä ohjaksista kiinni! :)
Kerran on lähdetty ratsastusreissulta Leppävirran TK:n kautta KYSiin Kuopioon, ratsastettiin aika kovaa laukkaa vanhalla Suonenjoentien pohjalla ja jostain syystä Hese kompasteli sinä kesänä (2009) paljon, silloinkin se kompastui kerran, korjasi itsensä ja sitten seuraavassa hetkessä mentiin nurin ja lujaa.
Onneksi en ollut yksin liikenteessä, siihen aikaan meillä oli issikka Hesen kaverina ja sen vuokraaja ratsasti meidän perässä. Olkapää meni sijoiltaan, ihmeen vähillä vaurioilla selvisin mutta oli ollut lähellä etten jäänyt kaatuvan Hesen alle.

Moni on koettanut ostaa Heseä minulta mutta tätä miestä en koskaan tule myymään ellei ole aivan pakko. Isähän Hesen minulle osti, velipoika sai auton ja minä hevosen :)

M.H. Hesekki ja minä syksyllä 2012. 

Nikanorin ja minun tarina

Nikanor kesällä 2012

Nikanor muutti meille huhtikuun alussa 2010. Etsittiin jonkun aikaa lämppäriä kaverin kanssa puoliksi, kriteereinä se että minä voisin harrastaa raviurheilua ja Sanna ratsastaa. Nika löytyi Siilinjärveltä, oli asunut ikänsä kasvattajansa luona.

Pieni, musta pippurinen ruuna oli aika täpäkkä tapaus alkuun, talliin ei olisi mennyt millään ja tarhassa esitteli kaikenlaisia liikkeitä, riekkui niin että epäiltiin sen hajoittavan itsensä vielä yksi kaunis päivä.. Ratsastuslenkit ei meillä ottaneet alkuun tuulta alleen, käytiin ojissa ja peruuteltiin ja noustiin jopa takajaloille jonkun kerran. Menetin jo toivoni ratsuilun suhteen mutta kärrien edessä ruuna pelitti hienosti. Startille oli tarkoitus päästä mutta routakuoppa koitui kohtaloksi, tuli pieni saikku kun hankkari reagoi..
Syyskuussa 2010 Sanna vetäytyi pois ja Nika jäi minulle, hetken aikaa toinen kaveri oli siinä mukana mutta talvella 2011 Nika oli taas kokonaan minun.
Treenasin sitä jonkun verran mutta aina kun näytti hyvälle niin tuli jotain takapakkia; hankkari reagoi toistamiseen ja saikkua lykkäsi, sitten minulta hajosi selkä ja ajo/ratsastuskielto napsahti päälle kuukausiksi, sitten Nika  polki pahasti pitkillä hokeilla etusen kannalle ja mitähän kaikkea..

Toissa syksynä taas näytti hyvälle mutta sitten Vilma ilmoitti tulostaan ja treenaus oli vähän hankalaa yksin kun vähän jännitti vauva mahassa ajella.
Killerillä ajettiin startti ja sitten Kuopiossa koiteltiin koetta, nyt taitaa olla eläkepäivät edessä. Ei viitsi enää vanhaa kiusata ja kyllähän sen tietää että tuskin sillä kovin isoja rahoja radoilta kerättäisi.

Heppana Nika on muuttunut tässä 3v aikana paljon, tokihan sillä edelleen on luonnetta eikä ole mikään lapanen mutta ei se enää töytäile tarhaan / talliin viedessä takajaloilleen vaan malttaa kävellä nätisti vierellä. Samoin ratsastaessa se on rauhoittunut paljon, treeniaikoina neuvoinkin sitä siihen että kärrien edessä mennään kovaa ja ratsastus on rauhoittumista varten, kävellään ja hölkötellään lähinnä ja mennään esim. metsässä rauhassa erilaisessa maastossa.
Haluaisin neuvoa Nikalle lähinnä perusjuttuja ratsastuksesta, laukannoston jne. Tätä ponimallin heppaa kun ei helpolla laukalle saa selästä eikä kärreistä, vapaana kylläkin laukka löytyy helposti.

Minä ja Nikanor kesä 2011

Meillä asuneita hevosia:
islanninhevosruuna Gymir Frá Sannikko
Lv-tamma Pace Maker